keskiviikkona 15. heinäkuuta 2009

Shoppailu alkaa perjantaina 17.7.2009 klo 12

Nyt pitäisi olla kaikki nippelit ja nappelit kunnossa niin, että blogin voi virallisesti avata. Avaus tapahtuu, kuten otsikossakin sanotaan, 17.7.2009 klo 12. Jostain syystä en ole saanut ajastusta toimimaan, joten voi olla, että joudun yksitellen avaamaan jo olemassa olevat postaukset. Jos näin käy niin homma on teille vähän hitaampaa, mutta toivottavasti kaikilla on malttia matkassa :)

Nähdään (toivottavasti sankoin joukoin) perjantaina :)
ps. nyt vasta huomasin, että taitaapi tuo kaikkien postausten julkaiseminen samaan aikaan onnistuakin vaikka etukäteen ajatustus ei toimisikaan! Eipä vaan ole tullut tuollaistakaan toimintoa aikaisemmin kaivattua!

keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009

Blogi hiljenee ja askartelu loppuu

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että blogin pitäminen tulee loppumaan. Samaan syssyyn toinenkin päätös, joka on ollutkin hankalampi on, että lopetan myös askartelun. Asunnostani ei vaan enää löydy tilaa tälle harrastukselle. Jo pitkään nuo aina esillä olevat askartelutarvikkeet on alkanut tympimään ja ilo askartelusta on mennyt kokonaan.

Olen luonut uuden blogin ja sinne tulen jossain vaiheessa lisäämään kaikki askartelutarvikkeet, jotka ovat myynnissä. Koska tarvikkeita on paljon menee niiden kuvaamiseen aikaa, joten voi hetki kestää ennen kuin myynti voidaan aloittaa.

Tätä viestiä kirjoittaessani sain puhelun Taavalta, joka kertoi Tampereella olevasta tapaamisesta nyt tulevana sunnuntaina. Pakkaan tarvikkeet autoon ja katsotaan kuinka paljon tarvikkeita sitten lopulta jää blogiin laitettavaksi. Kaikille tiedoksi, että käteistä paljon mukaan niin saa tarvikkeita heti matkaan :)

perjantaina 3. heinäkuuta 2009

Jehkotar Card Challenge # 64 SS Korttipuoti Tiina

Näin on kuukausi vaihtunut ja heti kuun alkuun on Jehkottaren korttihaasteessa tietysti uusia juttuja. Ensiksi toivotetaan uusi vDT tervetulleeksi... tässä kuussa mukana on Terhi. Luonnoksen tämän viikon haasteeseen on tehnyt Serafiia ja kyseessähän on SS haaste eli me DT ollaan saatu tarvikepaketti josta kortteja olisi tarkoitus tehdä. Tällä kertaa tarvikkeita lähetti meille Korttipuoti Tiina.

Tähän korttiin valitsin tarvikkeista korttipohjan ja nuo aivan ihanat timantit ja niitä pitikin sitten ripotella pitkin korttia... ja tämmöinen siitä sitten tuli.

Kiitokset Tiinalle paketista. Lisää kortteja tulossa, kunhan pääsen kunnolla taas askartelemaan :)

lauantaina 27. kesäkuuta 2009

Bloginamun voittaja

Bloginamun voittaja on vihdoin arvottu. Työkiireiden takia asia on jäänyt roikkumaan vaikka 10 000 kävijää on tullut ja mennyt jo hetki sitten. Palautettakin korteista on tullut ja tietysti positiivista sellaista. Tämmöinen paketti lähtee voittajalle...


Bloginamun voittaja on Johanna. Täältä voit käydä kurkkamassa millaisia kortteja Johanna on vauvoille tehnyt. Johanna jos et vielä ole laittanut s.postitse osoitettasi minulle niin laitahan tulemaan niin pääsen pakettiasi lähettämään.

Vaikka bloginamu on nyt arvottu niin edelleen sairaaloissa on pikkuisia, jotka perheineen olisivat onnellisia korteista. Joten ottamalla minuun yhteyttä s.postitse saa tiedot mihin kortteja voi lähettää.

Jostain syystä bloggeri ei ole toiminut ajastusten kanssa... No vihdoin tämänkin saatiin julki :)

perjantaina 26. kesäkuuta 2009

Jehkotar Card Challenge # 63

Tänä aurinkoisena perjantaina on taas Jehkottaren haasteen aika. Luonnoksen tekjänä on häärinyt Tintti ja tämän luonnoksen myötähän Tintin pesti vierailevana DT:nä loppuu. Kiitokset Tintille hauskasta luonnoksestaa ja vDT:nä toimimisesta.


PS. Huomenna (vihdoin) julkaistaan bloginamun voittaja!

perjantaina 19. kesäkuuta 2009

Jehkotar Card Challenge # 62

Hyvää juhannusta kaikille blogissani vieraileville!

Näin juhannuksenakin ilmestyy uusi haaste ja haasteen takaa löytyy lehtipöllö. Aivan ihanan haasteen hän onkin tehnyt.

Tämäkin kortti lähtee johonkin sairaalaan vastasyntyneiden teho-osastolle "synttäri" kortiksi. Bloginamu tähän mennessä osallistuneiden kesken tullaan jakamaan viimeistään ensi viikolla. Voittajalle lähtevä paketti on jo koottu, mutta keskityn arvontaan ensi viikolla, kunhan minulla on vapaata ja pääsen postissa asti käymään ja lähettämään paketin. Olen pahoillani, että asia on viivästynyt, mutta työkiireiden takia en ole ehtinyt asiaa hoitamaan.

perjantaina 12. kesäkuuta 2009

Jehkotar Card Challenge # 61

Miten nämä viikot tämmöistä vauhtia kuluvat? Kesällä ajan kuuluisi mennä hitaasti ja rauhallisesti... Niin no, mutta nyt on siis jälleen perjantai ja uuden haasteen aika. Tällä kertaa haasteen takaa löytyy DT Kati. Viikonloppuna ystäväni tyttö täyttää vuoden ja tämä pohja sopii mielestäni hyvin tähän tarkoitukseen. Tein korttiin helistimen. Helistin kortin ideanhan on aikoinaan Miijja esittelemä.